FlowHero-tarveohjaus auttoi asiakkaamme Vuoden Energianerokas -kilpailun voittoon
Kiinteistösijoittaja Areim on voittanut arvostetun Vuoden Energianerokas 2024 -palkinnon onnistuttuaan puolittamaan ravintolakeittiöidensä ilmanvaihdon energiankulutuksen. Palkinnon on myöntänyt työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja Motiva vuosittain järjestettävässä kilpailussa.
Areim toteutti palkitun energiatehokkuushankkeensa yhteistyössä vuokralaisensa, suomalaisen teknologiayhtiö Safera Oy:n, kanssa. Areim päivitti kiinteistöjensä ravintolakeittiöiden ilmanvaihdon Saferan kehittämällä FlowHero-tarveohjausjärjestelmällä, joka huolehtii hyvästä sisäilmasta ilman, että keittiöstä puhalletaan ilmaa ulos turhaan.
Yksi liesituuletin ammattikeittiössä voi kuluttaa omakotitalon verran energiaa
Ammattikeittiöiden energiankulutus on kiinteistöissä merkittävä haaste. Yksi ravintolan liesituuletin, eli huuva, voi kuluttaa energiaa 15 000 kWh eli saman verran kuin keskikokoinen omakotitalo vuodessa lämmitykseen – ja ravintoloissa huuvia on yleensä useita.
Motivan mukaan yli kaksi kolmasosaa ravintolakeittiön energiasta kuluu ilmanvaihtoon ja lämmitykseen. Perinteinen ilmanvaihdon ohjaus ajastimella ei huomioi keittiön käytön vaihtelua, mikä johtaa ylimitoitettuun poistoilmamäärään ja energiahukkaan. Safera FlowHero mukautuu keittiön todelliseen käyttöön. Järjestelmä seuraa keittiön toimintaa ja ilmanlaatua reaaliajassa ja säätää ilmanvaihtoa tarpeen mukaan, mikä vähentää energiankulutusta tinkimättä sisäilman laadusta.
Areim vähensi kolmessa kiinteistössään energiankulutusta 250 MWh ja hiilipäästöjä 36 tCO2 vuodessa
FlowHero-järjestelmä otettiin ensimmäisenä käyttöön Areimin Aallonharjan kiinteistössä Espoossa keväällä 2023. Onnistuneen pilotin jälkeen Areim laajensi järjestelmän käyttöä myös muihin kiinteistöihinsä.
Areimin säästää nyt kolmessa kiinteistössään energiankulutusta 250 megawattituntia ja hiilipäästöjä 36 tonnia vuodessa. Tarveohjauksen tuloksena lämmityksen ja ilmanvaihdon kustannukset ovat laskeneet 17 500 euroa vuodessa, ja investointi maksaa itsensä takaisin alle kolmessa vuodessa.
Tulokset:
- Energiankulutus väheni 250 MWh vuodessa
- Hiilipäästöt pienenivät 36 tCO2 vuodessa
- Energiakustannuksissa säästöä tulee 17 500 euroa vuodessa
- Investoinnin takaisinmaksuaika on alle 3 vuotta
Tunnustusta taloudellisesti kannattavalle energiateolle, joka vastaa myös kansainvälisesti merkittävään haasteeseen
Palkintoraadin mielestä ammattikeittiöiden tarveohjaus näyttää mallia muille kiinteistöjen omistajille, että olemassa olevien kiinteistöjen energiatehokkuutta voi parantaa merkittävästi talotekniikan päivityksellä. Tämä voidaan tehdä ilman suuria saneeraushankkeita ja taloudellisesti kannattavasti nopealla takaisinmaksuajalla. Ratkaisu on lisäksi helppo monistaa uusiin kohteisiin.
Suomen rakennuskannassa on yli 10 000 ammattikeittiötä, ja ne kuluttavat 5–7 kertaa enemmän energiaa per neliö kuin muut liiketilat. Ongelma on merkittävä myös kansainvälisesti: Rakennusten osuus EU:n energiankulutuksesta on noin 40 prosenttia ja energiankulutuksen kasvihuonepäästöistä 36 prosenttia. Tehokkaat toimet ovat ratkaisevan tärkeitä ilmastoneutraalin Euroopan saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä.
Ota yhteyttä, voimme arvioida kiinteistösi energiansäästön maksutta!
See also:
FlowHero-asiakastarina: Mandatum Niittytaival 13
Mandatumin toimistokiinteistössä ravintolakeittiön ilmanvaihtoa ohjattiin ajastimella, joka oli kompromissi energiatehokkuuden ja sisäilman laadun välillä. Ohjaus päivitettiin FlowHero-tarveohjauksella, jolloin saatiin molemmat. Nyt Mandatum arvioi ratkaisun laajempaa
Ravintolakeittiöiden tarveohjaus ylitti odotukset Aallonharjassa – nyt käytössä myös muissa Areimin kiinteistöissä
Vuonna 2023 Areim päivitti Aallonharjan ravintolakeittiöiden ilmanvaihdon FlowHero-järjestelmällä, saavuttaen merkittävät energiansäästöt ja pienentäen hiilijalanjälkeä. Järjestelmän menestyksen myötä sen käyttö on laajennettu myös muihin Areimin kiinteistöihin,