Jopa 80 % Ahvenanmaan kotitalouksista saa Safera-liesivahdin

Vakuutusyhtiö Ömsen asentaa maksutta Safera-liesivahdit asiakkailleen Ahvenanmaalla.

Suomalainen vakuutusyhtiö Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag halusi parantaa asiakkaidensa kotien turvallisuutta huomattuaan, että ruoanlaittoon liittyvät tulipalot olivat yleistyneet. Saferan liesivahdit olivat juuri sopiva ratkaisu Ömsenin tarpeisiin, ja yhtiö aloitti viisivuotisen ohjelman, jonka aikana yhtiön kotivakuutusasiakkaille asennetaan Saferan liesivahdit.

Ruoanlaittoon liittyvien tulipalojen yleistyminen kiinnitti Ömsenin huomion

Ömsenin riskienhallintapäällikkö Robert Knahpe kertoo, että lieden käyttöön liittyvät onnettomuudet ovat yleistyneet kaikissa ikäryhmissä: ”Olemme huomanneet, että ruoanlaittoon liittyvät tulipalot ovat yleistyneet, ja pelkäämme niiden lisääntyvän myös tulevaisuudessa. Ihmiset tekevät nykyään yhtä aikaa monia eri asioita ja käyttävät ruokaa laittaessaan esimerkiksi puhelinta ja tablettia, jolloin liesi voi jäädä valvomatta.”

Ömsen halusi kääntää suunnan parempaan ja päätti asentaa liesivahdin kaikille kotivakuutusasiakkailleen.

Mikko Reinikainen from Safera supported proactively and locally the company that installed the stove guards, Klingbergs Elektriska, on Aland.

Safera-liesivahdit parantavat paloturvallisuutta

Knahpe tutustui liesivahtiratkaisuihin: ”Ruotsalaiset kollegani suosittelivat lämpimästi Saferan tuotteita markkinoiden parhaina liesivahteina.”

”Meistä oli hienoa löytää projektiin suomalainen yritys. Keskusteltuamme Saferan kanssa päätimme valita käyttöön Saferan-liesivahdit ja Saferan kumppaniksemme”, Knahpe kertoo.

Klingbergs Elektriskan asentaja asentaa Safera Airis -liesivahtia.

Safera-liesivahdit asennetaan suurimpaan osaan Ahvenanmaan kotitalouksista

Liesivahtien asennuksesta vastaa ahvenanmaalainen sähkö- ja LVI-yritys Klingbergs Elektriska Ab.

Klingbergs Elektriskan toimitusjohtaja Kent Klingberg kertoo, että yhteistyö on alkanut erittäin hyvin: ”Safera nimitti meille tietyn yhteyshenkilön, joka vastasi suoraan asentajiemme kysymyksiin. Tämän ansiosta kaikki haastavat tilanteet asennustyön alkuvaiheessa pystyttiin ratkaisemaan nopeasti. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Saferan tukipalveluihin.”

Robert Knahpen mielestä laajalla asennusohjelmalla on pitkällä aikavälillä useita positiivisia vaikutuksia. Jopa 80 prosenttia Ahvenanmaan kotitalouksista saa Safera-liesivahdin:

”Kun ruoanlaittoon liittyvien tulipalojen määrä laskee, myös Ömsenin kulut laskevat. Sillä on puolestaan myönteinen vaikutus asiakkaidemme vakuutusmaksuihin.

Asennusprojektin avulla voimme myös auttaa asiakkaitamme välttämään valtavan stressin, jota ruoanlaittoon liittyvät tulipalot usein aiheuttavat. Onnettomuuksiin liittyy usein psykologisia traumoja ja taloudellisia kustannuksia sekä aineellisia vahinkoja.”

Lue myös:

FlowHero-asiakastarina: Mandatum Niittytaival 13

Mandatumin toimistokiinteistössä ravintolakeittiön ilmanvaihtoa ohjattiin ajastimella, joka oli kompromissi energiatehokkuuden ja sisäilman laadun välillä. Ohjaus päivitettiin FlowHero-tarveohjauksella, jolloin saatiin molemmat. Nyt Mandatum arvioi ratkaisun laajempaa

Lue lisää »