Kun liesipalo syttyy, vanhuksesta tai muistisairaasta on harvoin palon sammuttajaksi

Liesipalo on kotitalouksien yleisin tulipalojen syy. Hoivatyötä tekevä voi varautua liesipalon uhkaan ennakoimalla ja opettamalla asukkaalle, mitä tulee tehdä palon syttyessä. Vaikka sammutuspeitteellä tai vaahtosammuttimella voidaankin estää suuremmat vahingot, vanhukselle tai muistisairaalle paras neuvo usein on pelastautua mahdollisimman nopeasti asunnosta.

Sammutuspeite ja vaahtosammutin ovat hankintahinnaltaan edullisia, ja niiden soisi olevan käden ulottuvilla jokaisessa kotitaloudessa. Nopealla reagoinnilla henkilövahingoilta voidaan välttyä, mutta omaisuusvahinkoja syntyy aina silloin, kun muodostuu tulta ja savua.

Hoivatyötä tekevät tietävät, että alkusammutukseen ryhtyminen on vanhukselle tai muistisairaalle ylivoimaista ja jopa hengenvaarallista. Nopealla pelastautumisella voidaan säästää ihmishenkiä, mutta myrkyllisten savukaasujen muodostumisen takia aikaa ei ole hukattavaksi. Paras neuvo on pelastautua asunnosta mahdollisimman nopeasti, mikä sekin voi olla vaikeaa toimintakunnoltaan rajoittuneelle.

Sama koskee sprinklerijärjestelmiä: ne kyllä sammuttavat alkavan palon jos käyttäjä ei siihen pysty, mutta jättävät jälkeensä melkoisen sotkun.

Ensisammutusvälineiden hyvät ja huonot puolet vanhusten ja muistisairaiden käytössä

Ensisammutusvälineiden hyvät puolet

Sammutuspeite ja käsisammutin ovat hankintahinnaltaan edullisia

Niillä voi sammuttaa myös muita, kuten kynttilöistä tai tulisijasta lähteviä tulipaloja

Ensisammutusvälineiden huonot puolet

Vanhuksen ensisammutustaidot voivat olla heikot, vaikka hän palon syttyessä olisi toimintakykyinen. Vanhukselta ei voida odottaa, että tulen leimahtaessa hän osaisi käyttää sammutusvälineitä nopeasti, tehokkaasti ja oikein. Paras neuvo on poistua nopeasti paikalta.

Käsisammutin jättää jälkeensä suuren sotkun.

Sprinkler laukeaa vasta, kun liekit ja savunmuodostus ovat suurta. Suuret omaisuusvahingot ovat todellisuutta, vaikka palo saataisiin tukahdutettua. Liesivahdilla iso osa sprinklerien laukeamisista voitaisiin estää, koska lieden vaaratilanteet eivät etene tulipaloksi asti.

Sammutusjärjestelmä on kallis jälkiasentaa

Safera-liesivahti estää palon syttymisen asukkaan toimintakunnosta riippumatta ja sopii siten myös heikkokuntoiselle

Liesivahti sopii myös muistisairaalle, sillä sen käyttö ei vaadi uuden opettelua ja se voidaan asentaa olemassa olevaan, käyttäjälle tuttuun lieteen.

Safera-liesivahti tarkkailee koko ruoanvalmistuksen ajan lieden lämpötilaa ja huomioi liikkeen – tai sen puutteen – lieden ympärillä. Se pysäyttää nopeasti etenevän vaaratilanteen katkaisemalla liedestä sähköt asukkaan toiminnasta riippumatta ennen kuin liesipalo syttyy.

Tarvittaessa liesivahti tekee samalla hälytyksen hoitohenkilön puhelimeen, jolloin vanhuksen toimintakunto voidaan tarkistaa.

Liesivahti estää palon syttymisen, jolloin heikkokuntoisen mahdollisuudet selvitä vaaratilanteesta säikähdyksellä paranevat merkittävästi. Usein heillä on vaikeuksia pelastautua asunnosta itse, kuten Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö huomauttaa:

"Ruotsissa on havaittu, että 10 minuutin kohdalla henkilöiden mahdollisuudet pelastua laskevat huomattavasti, elleivät he ole itse kyenneet poistumaan asunnosta."
SPEK Palotutkimuksen päivät 2019

Haluatko tietää lisää, miten voit parantaa vanhusten paloturvallisuutta?

Ota yhteyttä, niin autamme arvioimaan mikä turvaratkaisu sopii sinulle parhaiten:

Lue miksi Safera-liesivahti on usein paras ratkaisu vanhusten tai muistisairaiden paloturvallisuuden parantamiseksi

Lue myös:

FlowHero-asiakastarina: Mandatum Niittytaival 13

Mandatumin toimistokiinteistössä ravintolakeittiön ilmanvaihtoa ohjattiin ajastimella, joka oli kompromissi energiatehokkuuden ja sisäilman laadun välillä. Ohjaus päivitettiin FlowHero-tarveohjauksella, jolloin saatiin molemmat. Nyt Mandatum arvioi ratkaisun laajempaa

Read more »